Annan puhe OAJ:n kevätvaltuustossa 2025

Arvoisa valtuusto, hallitus ja muut paikalla olijat,

Paljon on puhuttu viime vuosina varhaiskasvatuksen opettajien veto- ja pitovoimasta. Tein itse viime syksynä gradun varhaiskasvatuksen opettajien työhyvinvoinnista. Ja minulla on hyviä uutisia! Ei varhaiskasvatuksen opettajan työ, siis se ydintyö, vaadi veto- ja pitovoimaa. Varhaiskasvatuksen opettajan työ elää ja voi hyvin. En ole koskaan kuullut kenenkään uupuneen pienten lasten opettamiseen, tai siihen, että kahdenkymmenen lapsen silmissä syttyy ilo, kun astut aamulla huoneeseen tai leikin tukemiseen tai mihinkään muuhunkaan varhaiskasvatuksen opettajan työn osa-alueeseen.

Todellinen ongelma on se, että kunnat ovat epäonnistuneet varhaiskasvatuspalvelujen tuottamisessa niin, että se olisi eettisesti kestävää. Unohtunut on myös lain velvoittama lapsen edun ensisijaisuus. Meillä Helsingissä uuden sijaisohjeen mukaan poissaoloihin ei ennakolta varauduta ja tilanne katsotaan joka aamu erikseen. Sijaisen saa tilata vasta sitten kun henkilöstöä on siirrelty päiväkodista toiseen. Ei ole ihme, että opettajan kokemus oman työnsä merkityksellisyydestä vähenee, kun aamulla lasten tullessa vastaan mielessä pyörii lasten sijaan se, että kuka työntekijöistä lähetetään toiseen taloon paikkaamaan ja miten iltapäivästä sitten selvitään, kun työkaveri on toisaalla. Ja toisaalta nyt kun ryhmiä on yhdistelty poissaolojen takia, niin ei päästäkään saliin pitämään jumppaa. No kai sen voi pitää ulkonakin, vaikka sataakin kaatamalla.

Jos joka päivä nakerretaan mahdollisuutta työskennellä oman tehtäväkuvansa mukaisesti niin, että ei pelkästään itse koe työtään arvokkaana vaan että se saisi myös arvostusta, ei ole ihme, että eettisen kuorman kasvaessa liian isoksi, opettaja lähtee miettimään muita vaihtoehtoja. Jos työnkuva päivästä toiseen on joku muu kuin opettajan työ, kai se sitten on sama vaihtaa työtä kokonaan.

Ja kyse ei ole siitä, ettei olisi voitu panostaa vaan kyse on siitä, että ei ole haluttu panostaa.

Varhaiskasvatuksen opettajien palkkaus ja työolot ovat myös merkittävä tasa-arvokysymys.

Varhaiskasvatuksen ongelmat koskettavat ennen kaikkea naisia ja lapsia. Yhteiskunnan rakenteissa näkyy edelleen se, että naisten tekemä hoivatyö, tässä tapauksessa kasvatus ja opetus, ei ole rahan arvoista. Naisvaltaiset alat eivät jää pelkästään palkkakehityksessä jälkeen, niiden arvostus näkyy myös siinä, minkälaisia työoloja pidetään kohtuullisina. Varhaiskasvatuksen opettajan työ on vaativa asiantuntijatehtävä, joka vaatii opettajalta lisäksi erityistä herkkyyttä, sensitiivisyyttä ja empatiaa.

Jos Minna Canth sanoi, että naiskysymys ei ole vain naiskysymys vaan ihmiskunnankysymys, niin häntä mukaillen voidaan todeta, että varhaiskasvatuskysymys on ennen kaikkea tasa-arvokysymys.