Anna Laakkonen Varhaiskasvatuksen opettajien liiton puheenjohtajaksi
Anna - ääni tulevaisuudelle
Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen vaalipiiri ja Helsingin varhaiskasvatuksen opettajat ry. ovat pyytäneet kasvatustieteen maisteri Anna Laakkosta asettumaan Varhaiskasvatuksen opettajien liiton puheenjohtajaehdokkaaksi.
Anna on toiminut Helsingin varhaiskasvatuksen opettajien puheenjohtajana vuodesta 2018. Varhaiskasvatuksen opettajien liitossa Anna on toiminut hallituksen varsinaisena jäsenenä vuodesta 2020 alkaen ja sitä ennen valtuutettuna ja hallituksen varajäsenenä. OAJ:n valtuustossa Anna on edustanut jäsenistöämme kaksi kautta.
Päivätyöstään varhaiskasvatuksen opettajana ja varajohtajana Anna siirtyi päätöimiseksi varapääluottamusedustajaksi vuonna 2020.
Anna on ison yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja. Hän on luonteva esiintyjä ja hänellä on hyvät vuorovaikutustaidot. Anna on tottunut tekemään yhteistyötä niin järjestömme sisällä, poliittisten päättäjien, työnantajan, median ja muiden sidosryhmien kanssa.
Anna on VOL-lehden toimituskunnan ja entisen viestintätyöryhmän pitkäaikainen jäsen. Puheenjohtajana työryhmässä hän on toiminut vuodesta 2022. Edellisellä valtuustokaudella hän on ollut mukana luotsaamassa VOL-lehden onnistunutta uudistusta.
Puheenjohtajana Anna on kuunteleva, keskusteleva ja ratkaisukeskeinen. Hän puhuu työstämme arvostaen ja positiivisia seikkoja esiin tuoden. Annalla on rohkeutta nostaa keskusteluun alamme epäkohtia ja hän pitääkin väsymättömästi jäsentemme puolta. Hän näkee, että tarvitsemme liittoomme uudistumista ja vahvaa uskoa tulevaan, jotta saamme jatkossakin varhaiskasvatuksen opettajat ja -erityisopettajat sekä päiväkodin johtajat liittymään jäseneksi yhteiseen liittoomme. Annalla on valmiuksia johtaa muutoksia, kuitenkaan historiaa ja sen merkitystä unohtamatta.
Annan vahvuus on idearikkaus ja taito saada ihmiset innostumaan yhdessä, oli sitten kyseessä lakko-organisaation johtaminen tai pedagogiset keskustelut jäsenten kanssa. Hän ilmaisee itseään luontevasti niin kirjallisesti kuin suullisestikin ja hän osallistuu näkyvästi ja aktiivisesti alaamme liittyvään julkiseen keskusteluun.
Annasta tekisi erinomaisen puheenjohtajan liitollemme se, että hän toimii varhaiskasvatuksen edunvalvonnan näköalapaikalla niin päivittäisessä työssään Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla kuin erilaisissa luottamustehtävissään. Hänellä on vankka tietämys varhaiskasvatuksen koulutuspolitiikasta sekä sopimusedunvalvonnasta, ja hän on meritoitunut ison yhdistyksen puheenjohtajana. Viime vuonna hän vahvisti osaamistaan tutkimalla pro-gradutyössään varhaiskasvatuksen opettajien työhyvinvointia.
Kaikki nämä edellä mainitut asiat huomioon ottaen uskomme, että Anna olisi erinomainen puheenjohtaja Varhaiskasvatuksen opettajien liitolle.
